| Jääkiekko on vauhdikas urheilulaji jossa pelin aikana saattaa sattua monenmoista. Vakavampia loukkaantumisia tapahtuu onneksi harvoin. Aina ei ole helppo erotella milloin kyse on merkittävästä vammasta ja milloin selvitään pelkällä säikähdyksellä, ja varsinkin silloin kun pelaaja lyö päänsä laitaa tai toista pelaajaa vasten on tarpeen arvioida miten vakavasta tilanteesta itse asiassa on kyse. Tiedetään nimittäin että peräkkäiset lievemmätkin aivojen toimintakykyyn vaikuttavat vammat ajan myötä saattavat kertaantua vaikutuksiltaan, ja kovin montaa päätälliä per pelaaja ei suositella. Päähän kohdistuneiden iskujen vaikeusaste jaotellaan kolmeen luokkaan. Luokissa 1-2 ei tapahdu tajunnan menetystä vaan seurauksena pelkkää ohimenevää sekavuutta, ja luokkien välinen ero määritellään ns. mentaalisten oireiden eli ajattelutoimintojen häiriön keston perusteella: lievimmässä luokassa 1 häiriö kestää alle 15 minuuttia, luokassa 2 yli 15 minuuttia. Mikäli ilmenee tajunnan menetystä (sen pituudesta riippumatta), luokaksi määritetään 3. Kansainvälisten ohjeiden mukaisesti meneteltäessä jo luokan 1 vamma johtaa pelistä poistamiseen ja lupa palata annetaan vasta kun kaikki oireet ovat korjaantuneet. Jos saman pelin aikana saa toisen vastaavan lievänkin vamman, tulee viikon lepotauko. Jos tälli on johtanut luokan 2 oireisiin, saman illan kuluessa peliin ei ole paluuta vaan toipumisaikaa edellytetään viikko. Jos kyseessä on toinen luokan 2 vamma, pidennetään toipumisaikaa kahteen viikkoon. Luokan 3 vamma johtaa jatkotutkimuksiin ja samoin viikon tai kahden toipilasaikaan. Kaikilla näillä varotoimenpiteillä pyritään siihen, että aivojen ollessa tällin jälkeen vielä toipumistilassa niitä ei asetettaisi alttiiksi toiselle vastaavalle tällille. Tällöin seuraukset saattavat olla arvaamattomat. Luokittelu perustuu siis toisaalta tajuttomuuden kestoon ja toisaalta mainittuihin mentaalisiin oireisiin. Tajuttomuus on kohtuullisen helppo havaita, mutta miten ajattelutoimintoja arvioidaan? Päätökset pelaajan päästämiseksi takaisin kentälle täytyy tehdä nopeasti kentän laidalla ja tyypillisesti sekavuuden ja mentaalisten oireiden selvittämiseksi siinä tilanteessa käytetään yksinkertaisia kysymyksiä tyyliin mikä päivä on, millä kentällä pelataan, ketä vastaan pelataan, kumpi puoli teki viimeisimmän maalin ja voitettiinko viime viikolla. Vasta pelin jälkeen on mahdollista tehdä tarkempia arvioita pelaajan ns. kognitiivisista toiminnoista ja jos epäillään aivovammaa, se onkin syytä tehdä. Amerikassa suoritetuissa tutkimuksissa on todettu, että luokan 1 mukaiseksi määritellyissä, siis kaikkein lievimmissä vammoissa on todettavissa tarkemmin asiaa selviteltäessä muistihäiriöitä vielä neljä päivää vamman jälkeen. Luokkaan 2 määritetyissä vammoissa muistihäiriöitä näkyi vielä viikkoa myöhemmin. Muistihäiriöt eivät kenties olleet niin vakavia että olisivat haitanneet pelaajien arkiselviytymistä, mutta niiden olemassaolo viittasi aivojen toiminnan häiriintymiseen, aivojen vajaakuntoisuuteen, jonka siis todettiin olevan pitempikestoista kuin mitä alun perin oletettiin. Kentän laidalla suoritetuista kysymyksistä erityisen herkiksi muistin pitempikestoisen häiriön ennustamisessa todettiin mennyttä aikaa luotaavat kysymykset (’missä pelasimme viikko sitten?’). Miten eri asteisten tällien aiheuttamat muistihäiriöt sitten voi todeta jos ne eivät näy arkitoimissa? Pitkälti oireiden arviointi on perustunut pelaajan itse raportoimiin tuntemuksiin kuten koettuun hajamielisyyteen tai keskittymisvaikeuksiin. Tämän menetelmän luotettavuus voidaan kuitenkin kyseenalaistaa, pelaaja luonnollisesti toivoo pääsevänsä takaisin lajinsa pariin mahdollisimman nopeasti eikä mielellään raportoi oireistaan. Tarvitaan siis objektiivisempia mittareita tilan seuraamiseen. Neuropsykologien ammattikunta on erikoistunut muistin ja muiden ns. ajattelutoimintojen arvioimiseen ja vakavammissa, esim. liikenneonnettomuuksiin liittyvissä aivovammoissa neuropsykologiset testimenetelmät ovat osoittautuneet herkiksi kertomaan aivojen toimintahäiriön vakavuudesta. Urheilulajeihin, kuten jääkiekko, liittyvät aivotällit ovat kuitenkin yleensä niin lieviä, että neuropsykologienkin menetelmät joutuvat uusien haasteiden eteen. Amerikassa, mm. NHL:ssä on käyttöön otettu tapa, jossa kaikki pelaajat käyvät tietyt muistia ja tarkkaavaisuutta vaativat testitehtävät läpi kauden alussa. Yleisimmin käytössä olevat tehtäväsarjat ovat nykyaikana usein tietokonepohjaisia; koulumaiseksi koettuja kynä-paperi-tehtävätyyppiä käytetään yhä vähemmän. Jos sitten kauden aikana tapahtuu loukkaantumisia ja aivovammaa epäillään, samat testitehtävät suoritetaan uudelleen. Näin tällin jälkeistä suoritustasoa on helppo suoraan verrata aiempaan tasoon, ja lievätkin poikkeamat tulevat esiin. Tämä käytäntö edellyttää siis resurssien satsausta jo etukäteen, eikä vasta sitten kun jotain on jo tapahtunut. Suomessa ei tähän ole vielä menty, mutta asiaa on Suomen Jääkiekkolääkärit ry:n piirissä pohdittu. Laura Hokkanen, dos, kliininen neuropsykologi |
